Retroilu tuntuu olevan aina muodissa musiikin ja vähän muunkin suhteen. Varsinkin ysäribuumi on näkynyt klubien ja festareiden kautta (Club Onniteekki, Jysäri, We Love Festival), mutta säännöllisin väliajoin sitä törmää myös bileisiin, joissa on kasariteema tai ideana yleinen retroilu.

Kokeneemmat DJ:t ovat retrobileissä ehkä pienessä etulyöntiasemassa vähemmän soittovuosia kerryttäneisiin kollegoihin. Heillä voi olla enemmän tarttumapintaa ja muistikuvia menneiden vuosikymmenten biiseistä, jotka oikeasti toimivat ja sopivat iltaan. Tällaista dataa ei pysty hakemaan vanhoista hittilistoista tai esim. Spotifyn Top 80’s/90’s –soittolistoilta, sillä ne eivät pysty kertomaan DJ:lle mitään yleisön mausta, joka vaihtelee yllättävän paljon maa- ja jopa paikkakunnittain.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi pitänyt elää ja hengittää pelkkää diskoa 54:ssa, käydä kaikkien kasarin huulipunahevibändien keikoilla tai nähdä RantaRockin eurodancehegemonian nousu ja tuho paikan päällä. DJ voi olla pätevä soittamaan vaikkapa isossa ysäritapahtumassa, vaikka olisi syntynyt vasta millenniumin jälkeen. Läksyt pitää vaan olla tehtynä biisien suhteen - valikoiman tulee olla paljon laajempi kuin muutama Best of –kokoelma - ja soittokokemusta olisi hyvä kartuttaa vaikkapa pienemmissä yksityisbileissä ennen isommille stageille astumista.

Ettei tämä menisi yleispäteväksi jaaritteluksi, niin koitanpa nyt jäsentää asiaa käytännön tasolle antamalla 6 selväsanaista vinkkiä retrokeikkojen menestyksekkääseen vetämiseen.

1. Selvitä, millainen yleisö keikallesi on tulossa. Millainen ikäjakauma on kyseessä? Ovatko kaikki kyseisen teema-aikakauden entisiä nuoria, vai onko paikalla nuorempaa tai vanhempaa väkeä? Odottaako väki kasaribileissä italo discoa ja synapoppia vai tukkaheviä ja suomirokkia? Tarkoittaako ysäri juuri sinun yleisöllesi pelkkää eurodancea tai housea vai enimmäkseen grungea ja gangstaräppiä?

Nykyään on paljon retrobileitä myös rock-henkisissä paikoissa, eikä ainoastaan discoon päin kallellaan olevissa yökerhoissa. Valmistautuminen voi mennä pahasti pieleen, jos oletit pärjääväsi tykeimmillä discohiteillä, ja yleisösi osoittautuukin pääosin metallimusan ystäviksi – tai päinvastoin. Parasta siis kysellä mahdollisimman tarkkaan, millainen ilta on yleisön puolesta luvassa. Kokemuksella ja kattavalla levystöllä toki selviää tilanteesta kuin tilanteesta, ja usein selviää vasta illan aikana millainen linja on keikkaan sopiva, mutta kysymällä säästyy joskus ylimääräiseltä stressiltä.

2. Tutustu omaan levystöösi. Paljonko sinulta löytyy juuri tämän aikakauden musiikkia? Onko valikoimassasi riittävästi erilaisia tyylilajeja vai puuttuvatko jotkut genret kokonaan? Tunnetko biisit ja oletko selvittänyt niiden tempon ja energian, jotta osaat miksata biisit järkevään järjestykseen? Onko tiedossasi hyviä biisipareja, joiden fiilis, soundit tai joku muu elementti tekevät niistä täydelliset soitettavaksi peräkkäin? Onko cd-sinkuilla parempia versioita biiseistä kuin ne radio editit – ja mikä on se ”oikea” versio joka aikanaan on soinut eniten (huom. se ei aina ole se perusversio!!)?

Ei kannata olettaa, että on valmis soittamaan keikkaa vain hankkimalla ison määrän levyjä. Ne levyt – ja nimenomaan se musiikki – täytyy tuntea, jotta voi soittaa niillä johdonmukaisen ja hyvin etenevän keikan, jossa lämmittelyt ja huipennukset ovat oikeissa kohdissa ja viimeinenkin biisi on just se oikea siihen hetkeen.

3. Ota selvää kyseisen aikakauden musiikkimaailmasta ja –listoista. Netistä löytyy listasivustoja (joihin linkkejä tämän blogauksen lopussa), joista saa jo hyvin osviittaa siitä mikä musiikki milloinkin on myynyt ja soinut. Musiikkituottajien järjestön IFPI:n sivuilta löytyy mm. Suomen sinkkulistat aina vuoteen 1995 asti ja Wikipediasta löytyy dataa listaykkösistä kauempaakin, mutta syvemmälle asiassa pääsee kirjojen kautta.

Suomalaisista opuksista kannattaa tsekata vaikkapa Timo Pennasen Sisältää hitin – levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961, Jake Nymanin Suomi Soi 4 - suuri suomalainen listakirja, joista ensinmainitussa on mielenkiintoista lisätietoa vuosikohtaisista musiikki-ilmiöistä, bändeistä ja hiteistä sekä erittäin toimivasti kootut listaukset vuosien suurimmista hiteistä. Nymanin kirja kokoaa myydyimmät albumit vuodesta 1951 vuoteen 2000 asti, ja listaus kuvaa kirjoittajansa mukaan hyvin suomalaista musiikkimakua.

Teknommasta matskusta kiinnostuneille on äidinkielellämme tarjolla oikeastaan vain yksi kirja, joka sekin on keskittynyt suurelta osin muuhun kuin itse musiikkiin. Sam Inkisen Tekno – digitaalisen tanssimusiikin historia, filosofia ja tulevaisuus on kuitenkin niin mielenkiintoinen kokonaisuus, että suosittelen kaikkia tiskijukkia tutustumaan siihen… ja löytyyhän sieltä myös Inkisen & Bello Romanon kasaama Tekno Top 200 –lista biiseistä, jotka raivasivat tietä konemusiikille 90-luvun taitteessa. 

4. Tee itsellesi riittävästi soittolistoja / -kansioita (tai jos soitat levyillä, järjestä levylaukkusi illan mukaan). Kun biisejä on tuhansittain tietokoneella, alkaa olla lähes mahdotonta muistaa mitä kaikkea voisi soittaa seuraavana, eikä keikan aikana ole liiaksi aikaa selailla pitkiä listoja. Onneksi itseään voi auttaa tekemällä etukäteen soittolistoja. Tämä ei tarkoita sitä, että mietitään biisit valmiiksi ja mennään soittamaan ne peräkkäin kuin kävelevä versio Spotifysta, vaan että olet jo valmiiksi miettinyt itsellesi vaihtoehtoja illan kulkuun.

Itselläni soittolistoja on varmaankin toistasataa (kuvassa näkyy osa ysärilistoistani Rekordboxissa): vuosikymmenten biisit tempojärjestyksissä kymmenen biitin välein, ns. varmat hitit, alkuillan lämmittelybiisit, tuntemattomammat helmet, eri genreille omansa, iloiset biisit, hitaat, kilpailujen taustalle sopivat instrumentaalit, acappellat, lastenlaulut, Dracula Discot eli karmivin scheisse mitä maa päällään kantaa… ja teen lisää tai päivitän niitä jatkuvasti. Joskus jopa iltakohtaisesti, jotta muistan mitä olin ajatellut soittaa. Soittolistat auttavat jäsentämään ajattelua, löytämään sopivia biisejä nopeammin ja keskittymään illan kuljettamiseen. Kun löydät sopivan tasapainon soittolistojen, impulsiivisuuden ja yleisön toiveisiin reagoimisen välille, soittaminen alkaa olla hanskassa.

Levyjen kanssa pelaaville tiskijukille tämä vinkki kuuluu yksinkertaistettuna näin: on yhtä tärkeää päättää, mitä levyjä ei ota mukaan, kuin se mitä ottaa mukaan. Keikasta menee liian suuri osa levyjen plarailuun, jos on ottanut liikaa matskua mukaan.

5. Soita jotain, jota yleisösi ei tiennyt haluavansa kuulla. Jos yleisö on viettänyt nuoruutensa teemaan sopivalla aikakaudella, heidän voi olettaa tuntevan kyseisen musiikin melko hyvin, joten heille voi joskus soittaa muitakin kuin kaikkien tuntemia megahittejä. Niitä toki monet juuri haluavatkin kuulla, mutta usein suurimmat tunnereaktiot saa aikaan jonkun jo lähes unohdetun helmen palauttaminen mieleen juuri oikeana hetkenä. Tässä auttaa edellämainittujen soittolistojen tekeminen. Kun sinusta tuntuu, että yleisö alkaa olla tarpeeksi lämmin jollekin yllättävämmälle vedolle, voit valita jonkun niistä loistavista ralleista, joita olet etukäteen poiminut ”yllätyskoriisi”.

Hittien ulkopuolelta löytyy paljon biisejä, jotka saattavat sopia settiisi täydellisesti - jotkut biisit kun jäivät klubien tanssilattioille, eikä niitä ole tällä vuosituhannella kuultu yhtä paljon kuin radioista tuttuja retrohittejä. Jos yleisösi ei ole elänyt kyseistä aikaa discoissa / yökerhoissa, tätä neuvoa ei kannata yrittää noudattaa väkisin, vaan keskittyä löytämään ne suurinta osaa liikuttavat rallit.

6. Älä pelkää mikrofonin käyttöä. Retrokeikoilla korostuu musiikin ja tunnelman fiilistely, sillä yleisöllä on usein henkilökohtainen suhde biiseihin. Tätä fiilistä voi tehostaa oikea-aikaisella hehkuttamisella tai muulla spiikkauksella, ja sen saa joskus tarttumaan koko porukkaan. Omat muistikuvat biiseistä, niiden musavideoista, artisteista tai heidän keikoiltaan ja legendaarisista keikkapaikoista joissa yleisökin on mahdollisesti käynyt, on ehdottomasti sellaista läppää jonka heittäminen (huom. oikeaan aikaan) on sallittua ja suotavaa.

Heittämällä oman persoonansa peliin ja ottamalla kontaktia rohkeasti yleisöön, voi hyvästä keikasta tehdä vielä paremman. Hoida kuitenkin tekniset asiat kuntoon ensin: on tärkeää, että äänenvoimakkuudet ja soundi yleisesti ovat kunnossa, ja kuulet monitoreista sen mitä yleisökin kuulee. Spiikkaus vaatii itsevarmuutta, tilanteen ja yleisön lukemisen taitoa. Sillä saa jengin lähtemään mukaan keikkaan, voi tahdittaa omaa settiä ja luoda tunnelmaa, mutta väärin ajoitetulla tai epäonnistuneella spiikillä voi myös rikkoa illan flow’n. Lienee selvää, että joissain paikoissa ja/tai vaiheissa iltaa mikrofonin kannattaa antaa olla rauhassa, mutta retrobileissä DJ kontaktin ottaminen yleisöön kuuluu mielestäni asiaan. Miksailuun ja biisien plarailuun kokonaan keskittynyt DJ jää helposti etäisemmäksi.

Enemmänkin vinkkejä toki olisi, ja nämä asiathan ovat sellaisia joista jaksaisin puhua tai kirjoittaa vaikka kuinka kauan. Heitän pallon kuitenkin teille lukijoille: mitkä ovat SUN dj-vinkkisi retrokeikoille? Vinkit ja kysymykset voi laittaa kommentteihin tai vaikka mailiin toni@clubonniteekki.fi.

Hyviä keikkoja kaikille!

Keikkakuvat: Mika Alavesa Photography
 

• Suomen singlelistat (IFPI): http://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/singlet
• Brittien ja USA:n listoja: http://www.old-charts.com/
• Wikipedian listaus sinkkulistan ykkösistä Suomessa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Luettelot_Suomen_singlelistan_ykk%C3%B6sist%C3%A4_vuosittain
• Sisältää hitin -kirjaan perustuva, tarkempi listaus hiteistä ja sinkkulistoista netissä: http://suomenlistalevyt.blogspot.com/2015/08/tervetuloa-suomen-listahistoriaan.html

Jaa tämä postaus sosiaalisessa mediassa (facebook, Twitter, Google+, Pinterest) allaolevilla namiskoilla! Kiitos.